Previous
Next

Tuko Logistics

Tuko Logisticsin tuotteita varastoidaan Nurmisen Vuosaaren-logistiikkakeskuksessa.

Tuko Logistics

Tuko Logistics on asiakasomistajiensa volyymit ja ostovoiman yhdistävä asiakaslähtöinen valikoima-, hankinta- ja logistiikkapalveluyhtiö, joka takaa toimitusvarmuuden ja tehokkuuden ja on mahdollisimman integroitu osa asiakasomistajiensa arvoketjuja. Yhtiö on tehnyt yhteistyötä Nurminen Logisticsin kanssa jo vuodesta 2003, jolloin Tuko Logistics ulkoisti oman tilastointipalvelunsa. Tilastointi liittyy eurooppalaiseen sisäkauppaan, jonka puitteissa liikkuvista tavaroista ei tarvitse maksaa veroja, mutta jotka on kuitenkin tilastoitava viranomaisia varten. Vuodesta 2009 Nurminen on tarjonnut Tuko Logisticsille myös tuontitullausta Euroopan unionin ulkopuolelta tuleville tuotteille ja lavoituspalveluita.

Asiakas kertoo

Yhteistyö Nurmisen kanssa on aina ollut mutkatonta ja joustavaa. Arvostan sitä, että Nurminen ottaa toiminnassaan huomioon kunkin asiakkaan omat erityistarpeet ja räätälöi palvelunsa niiden mukaisesti. Esimerkiksi ennen uuden logistiikkakeskuksensa valmistumista Vuosaaren satamassa Nurminen kuunteli tarkasti meidän toiveitamme ja huomioi ne kiitettävästi. Minusta Nurmisen perinteinen alun perin Rauman murteella lanseerattu "Älä wälit! Ann Nurmise wälittä" -slogan on edelleen ajankohtainen.

Oulas Uurtamo, tuontilogistiikkapäällikkö, Tuko Logistics

Tekijä kertoo

Olemme hoitaneet Vuosaaressa Tuko Logisticsin tuontihuolintaa parin vuoden ajan. Elintarvikkeiden tullauksissa on aina omat kiemuransa, mikäli tuotteet tulevat Suomeen EU:n ulkopuolelta, kuten Tuko Logisticsin tapauksessa on kyse. Otamme aina tuontierän saapuessa yhteyttä Tullilaboratorioon ja tarkastamme, haluaako Tulli testata kyseisen erän. Mikäli testit tehdään, toimimme tässäkin asiassa tiedonvälittäjä asiakkaan ja Tullilaboratorion välillä. Eläinperäiset tuotteet taas on aina lähetettävä tarkastettaviksi rajatarkastuksen eläinlääkärille, ja me hoidamme myös sen asiakkaan puolesta. Lisäksi esimerkiksi tonnikalasäilykkeiden maahantuonnin yhteydessä pitää esittää myös ELY-keskukselle todistus siitä, milloin kala on pyydystetty. Tällaiset ja muut aina silloin tällöin uusittavat säännöt tekevät elintarvikkeiden tullauksista muista tullauksista poikkeavia.

Jorma Litja, jaostopäällikkö (Vuosaari), Nurminen Logistics